Yksillä renkailla ei pärjää Suomessa ympäri vuoden

YKSILLÄ RENKAILLA EI PÄRJÄÄ SUOMESSA YMPÄRI VUODEN – NÄIN VALITSET TURVALLISET TALVIRENKAAT

Lämmin syksy on saanut useat autoilijat lykkäämään talvirenkaiden vaihtoa tavallista myöhemmäksi. Vaihtoa ei kuitenkaan kannata lykätä liian kauan. Syksyiset lämpötilat vaihteluineen eivät kuluta laadukkaita talvirenkaita normaalia enempää, mutta kesärenkailla ajelusta tulee loppusyksystä helposti turvallisuusriski, vaikka lämpömittari olisi päivisin vielä plussan puolella.

– Hyvä nyrkkisääntö on, että talvirenkaita tarvitaan viimeistään silloin, kun keskipäivälläkin lämpötila pysyttelee viiden plusasteen tuntumassa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka lämpöä olisi päivällä 10 astetta, yöllä ja aamulla tiet saattavat olla jäisiä, sanoo Nokian Renkaiden tuotepäällikkö Mikko Järvinen.

Vaikka esimerkiksi Keski-Euroopassa on käytössä ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja renkaita, Suomessa ei pysty ajamaan turvallisesti samoilla renkailla kesät talvet. Renkaiden talviturvallisuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos esimerkiksi ostaa talvirenkaita ulkomaisista verkkokaupoista tai auto on käytetty tuontiauto ja renkaat ovat tulleet sen mukana.

– Suomessa on turvallisuuden kannalta tärkeää käyttää Pohjoismaihin suunniteltuja talvirenkaita, sillä niiden ominaisuuksissa painotetaan lumi- ja jääpitoa. Keski-Euroopan markkinoille tarkoitetuissa kitkarenkaissa ja all season -renkaissa sen sijaan painotetaan esimerkiksi hyvää märkäpitoa ja nopean ajon ominaisuuksia sulalla kelillä, Järvinen selventää.

Vaikka eteläisessä Suomessa talvi saattaa olla suhteellisen lämmin, all season -renkaita ei kannata sielläkään harkita.

– Henkilöautojen all season -renkaat sopivat Keski-Euroopassa ympärivuotiseen käyttöön, mutta niiden jääpito ei riitä Suomen talvikeleillä, edes Etelä-Suomessa. Varsinkin rannikkoalueilla jäisten tienpintojen riski on suuri, Järvinen sanoo.

Uusi jääpitomerkintä helpottaa ensi vuonna talvirengasvalintaa

Tulevaisuudessa kuluttajien on helpompi varmistua siitä, että renkaat ovat ominaisuuksiltaan sopivat täkäläiseen talviajoon. Toukokuussa 2021 otetaan käyttöön EU:n jääpitomerkintä, jonka avulla pohjoismainen kitkarengas on helpompi tunnistaa.

Tällä hetkellä EU-merkintä kertoo renkaan märkäpidosta, melusta ja vaikutuksesta polttoaineenkulutukseen. Tulevaisuudessa lisätään kaikkiin pohjoisiin olosuhteisiin tarkoitettuihin nastattomiin talvirenkaisiin myös tieto jää- ja lumipidosta, mikä helpottaa eri rengasmallien vertailtavuutta ja verkko-ostamista.

– Oleellista on, että rengas sopii pohjoisiin olosuhteisiin. Riippuu ajotottumuksista ja renkaiden käyttöympäristöstä, sopivatko nastalliset vai nastattomat talvirenkaat paremmin omaan käyttöön. Asiantuntevat rengasmyyjät osaavat tarvittaessa auttaa löytämään asiakkaan tarpeisiin sopivat renkaat, sanoo Vesa Laitinen, rengas- ja autonhuoltoketju Vianorin kuluttajakaupan johtaja.

Suomessa on käytettävä talvirenkaita marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli niitä edellyttää. Lain mukaan talvirenkaiden kulutuspinnassa on oltava urasyvyyttä vähintään 3 millimetriä, mutta käytännössä renkaiden turvallisuusominaisuudet heikentyvät merkittävästi jo silloin, kun urasyvyys on alle 4 millimetriä.

Alkuperäisen artikkelin löydät Nokian Renkaiden sivuilta, täältä.

Varaa meiltä aika renkaiden vaihtoon! Voit myös hyödyntää rengashotelliamme, jossa renkaasi säilytetään turvallisesti lukkojen takana. Ota yhteyttä huoltoneuvojaamme

Tomi Häyriseen 040 7474060 tai rengasmyynti@ysitienauto.com