Vianor Orivesi ammattilaisten sekä autoliiton koulutuspäällikön Teppo Vesalaisen mukaan renkaiden kulumisen vuoksi niiden paikkaa kannattaa välillä vaihtaa, kuitenkin pyörimissuuntaa muuttamatta. Näin pääset vaikuttamaan renkaiden kulumiseen, kun ne kuluvat tasaisemmin ja kestävät siten pidempään. Pyörimissuunnalla on väliä, sillä jos suunta on väärä, renkaan kuvio ei pääse toimimaan suunnitellulla tavalla.
– Rengas toimii oikein ja kuluu tasaisemmin, kun pyörimissuuntaa ei muuteta. Erityisesti nastarenkaissa renkaan pyöriminen eri suuntiin nopeuttaa nastojen löystymistä ja irtoamista, Vesalainen kertoo.
Mikäli autoon kertyy kilometrejä vuositasolla paljon, on Vesalaisen mukaan syytä vaihtaa renkaiden paikkaa, esimerkiksi noin 8 000 kilometrin välein.
– Pintakuvioltaan epäsymmetrisissä inside-outside -renkaissa on ulkoreunassa eräänlainen jäykiste, joka tekee renkaan ohjaustuntumasta tarkemman ja kaarreajo-ominaisuuksista paremman. Jos rengas pyörii väärin päin, ei jäykiste toimi kaarreajossa suunnitellusti. Rengas on tällöin epätarkka ohjattava ja levoton ajaa, Vesalainen huomauttaa.
Fysiikan armottomat lait
Vesalainen muistuttaa fysiikan lakien armottomuudesta. Pito murtuu ajotilanteessa auton takapäästä, jos takarenkaat ovat selkeästi eturenkaita huonommat. Tällöin auto lähtee pidon murtuessa hallitsemattomaan sivuluistoon. Mikäli tilanne on se, että selkeästi paremmat renkaat ovat takana, pito murtuu ensin auton etupäässä. Tässä tilanteessa auto menee pidon murtuessa suoraan eteenpäin, mikä tekee hallinnan palauttamisesta helpompaa. Myös mahdollisuudet selviytyä törmäyksestä ovat paremmat, kun auto etenee nokka, ei kylki, edellä.
Ikääntynyt rengas voi yllättää
Vähän ajavilla talvirenkaiden uusimistarve tulee yleensä vastaan aiemmin renkaan ikääntymisen kuin niiden kulumisen vuoksi. Vesalaisen ohje on, että rengas tulisis uusia, kun sillä on ajettu kuusi ajokautta tai sen valmistuksesta on kulunut yli kymmenen vuotta. Renkaan valmistusajankohdan voi tarkastaa sen kyljessä olevasta DOT-merkinnästä. Merkinnän neljä viimeistä numeroa kertovat renkaan valmistusviikon ja -vuoden (esim. 4019 tarkoittaa, että rengas on valmistettu viikolla 40, vuonna 2019). Kiinnitä huomiota myös nastojen kuntoon ja määrään, sillä jos nastoja puuttuu paljon tai ne ovat poikki, on rengas uusimisen tarpeessa.
– Löystynyt nasta ei pure jäähän suunnitellusti, Vesalainen muistuttaa.
Kulumisvaroittimet paljastavat tai Vianor Orivesi ammattilaiset
Renkaan kuluessa sen lamellit kuluvat ja pyöristyvät. Kulumisen lisäksi asiaan vaikuttaa renkaan ikääntyminen, joka kovettaa lamelleja. Kaikkien näiden muutosten myötä jarrutusmatka pitenee, auton käsittely vaikeutuu ja renkaan lumen- sekä sohjonpoisto-ominaisuudet heikkenevät. Renkaan pääurissa olevat kulumisvaroittimet kertovat lain vaatiman minimiurasyvyyden (kesärengas 1,6 mm ja talvirengas 3,0 mm). Vesalainen suosittelee turvallisuuden takaamiseksi uusimaan renkaat jo ennen minimiurasyvyyttä.
– Osassa renkaita kulumista pystyy seuraamaan millimetrin tarkkuudella koko renkaan käyttöiän renkaaseen tehdyn kulumisvaroittimen avulla – tosin eipä tuo iso homma ole urasyvyyttä tarkastaa erillisellä mittarillakaan.
Mikäli olet epävarma renkaasi urasyvyydestä, voit tulla käymään Vianor Oriveden rengasliikkeessä ja ammattilaisemme tarkastavat asian.
Vianor Orivesi: varaa meiltä aika renkaiden vaihtoon! Voit myös hyödyntää rengashotelliamme, jossa renkaasi säilytetään turvallisesti lukkojen takana. Ota yhteyttä huoltoneuvojaamme Aleksiin 040 7474060 tai rengasmyynti@ysitienauto.com
Lähde: Jokela, M. 26.10.2020. Säästä rahaa – vaihda välillä renkaiden paikkaa.